pääsivu
missio
historia
tapahtumat
info
uutiset
linkit
konferenssit
sponsorit
lehti

 

Suomen Tribologiayhdistyksen 20 toimintavuotta
Pekka Salonen

Suomen Tribologiayhdistyksen perustava kokous pidettiin 31.8.1977 klo 10.00 Espoon Otaniemessä Teknillisen korkeakoulun vuoriosastolla salissa V 4. Kokoukseen osallistui 20 tribologiasta kiinnostunutta. Itse kokouksesta ei ole pöytäkirjaa olemassa, mutta esityslistan pääasia on yhdistyksen perustaminen ja sen säännöt. Yhdistyksen viralliseksi nimeksi tuli Suomen Tribologiayhdistys ry. Ilmoitus yhdistysrekisteriin jätettiin syyskuussa ja siinä ensimmäisiksi varsinaisiksi jäseniksi johtokuntaan on ilmoitettu Kauko Aho (pj.), Heikki Sundquist (Varapj.), Liisa Muurinen (siht.), Kenneth Holmberg (rah.hoit.), Veikko Heikkinen (jäsen), Martti Kurkinen (jäsen) ja Eino Piirilä (jäsen).

Ensimmäiset toimintavuodet pitivät sisällään nykyisinkin järjestettäviä seminaareja ja teemapäiviä. Tyypillistä oli lisäksi luonnollinen jäsenmäärän kasvu ja seminaarien osallistujalistoista voi vetää sen johtopäätöksen, että tarve tribologiayhdistyksen synnyttämiselle on ollut ilmeinen. Osallistujat ovat edustaneen tribologian soveltajia, tutkijoita ja opetushenkilökuntaa.

Kaksikymmenvuotisen historiansa aikana yhdistys ei ole tehnyt muutoksia nimeensä vaan se on pysynyt ennallaan; ainoastaan ruotsin-( Finlands Tribologiförening) ja englanninkieliset (The Finnish Society for Tribology) nimiversiot on lisätty.

Yhdistyksen virallinen postiosoite ja toiminnan keskipiste on aina seurannut puheenjohtajan mukana. Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet järjestyksessä prof. Kauko Aho (1977 - 87), prof. Matti Kleimola (1988 - 1992), DI Peter Andersson (1993 -96), DI Jorma Niskala (1997 - 1999) ja TkT Arto Lehtovaara (2000 - ). Johtokunnan varapuheenjohtajina puolestaan ovat olleet TkT Heikki Sundquist (1977 - 78 ja 1980 - 85), TkT Heikki Kleemola (1979), TkT Kenneth Holmberg (1986 - 92), TkL Jouko Perttula (1993 - 94), DI Jorma Niskala (1995 - 1996), TkL Jari Juhanko (1997 - 98), TkT Arto Lehtovaara (1999) ja TkT Tiina Ahlroos (2000 -).

Kunkin seuran tai yhdistyksen työrukkasena on yleensä sen sihteeri. Suomen Tribologiayhdistyksen sihteereinä ovat toimineet Liisa Muurinen (1977 - 78), Marjut Ruotsalainen (1979), Hannu Tarvainen (1980 - 82), TkT Arto Lehtovaara (1983 - 86), DI Juhani Valli (1987 - 89), TkL Mika Salonen (1992 - 93) ja TkL Pekka Salonen (1990 - 91 ja 1994 -)

Rahakirstun nyörejä ovat hallinneet vuosien saatossa TkT Kenneth Holmberg (1977 - 84), TkL Erkki Kuusisto (1985 - 89), DI Matti Kytö (1990 - 1993), DI Jarmo Vihersalo (1994 - 96), DI Topi Volkov (1997 - 99) ja TkT Juha Miettinen (2000 -).

Yhdistyksen jäsenmäärän kehitys on kerätty ao. taulukkoon.

Vuosi Henkilöjäsenet Yritysjäsenet Op.jäsenet Ainaisjäsenet Yhteensä
1977 10 - - - 10
1980 50 12 - - 62
1985 87 19 - - 106
1990 105 22 - - 127
1995 111 18 4 - 133
2000 106 15 2 - 123

Tosin vuosina 1996 ja 1997 tehtiin jäsenluetteloiden ‘suursiivous’, jolloin sieltä poistettiin yli kaksi vuotta jäsenmaksun maksamatta jättäneet ja muuten yhdistyksestä eronneet.

Eittämättä tärkein toimintamuotomme on lehtemme ‘Tribologia’ -The Finnish Journal of Tribology ilmestyminen neljästi vuodessa. Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1982, jolloin sitä poikkeuksel-lisesti ehdittin tehdä vain kaksi numeroa. Lehden painosmäärä on 250 kpl (vuonna 1996 350 kpl). Lehden nykyinen päätoimittaja on TkT Jyrki Tervo (1999 - ). Häntä ennen lehden toimitusta ovat ansiokkaasti vetäneet DI Ilkka Nieminen (1988 - 98), TkT Heikki Sundquist (1982 - 83), DI Seppo Mikkonen (1983 - 85) ja DI Ulla Mäkelä (1986 - 87).

Lehden toimitussihteerit lehden ilmestymisen ajan ovat olleet: Liisa Muurinen (1982), Kirsi Merikunnas (1983), Irina Granfors (1984), Maritta Ojala (1985 - 88) ja Erja Mörsky vuodesta 1988 lähtien.

Lehden ulkomuoto pysyi vuoteen 1996 saakka B5-kokoisena ja keskittyi lähinnä kotimaahan. Tämän vuoden alusta lehden ulkoasua muutettiin radikaalisti ja samalla pyrittiin tekemään siitä selkeästi kansainvälisempi. Myös toimituskuntaa kasvatettiin pohjoismaisilla jäsenillä (vrt. Editorial board), jolloin sen tieteellisen painoarvon uskotaan myös kasvavan.

Suomen Tribologiayhdistys on ollut kansainvälisen tribologiayhdistyksen International Tribology Council (ITC):n jäsen vuodesta 1977 ja prof. K. Aho on ollut ITC:n varapresidenttinä samoin kuin TkT K. Holmberg on ITC:n varapresidentti.

Yhdistyksemme on ollut aktiivisesti mukana kansainvälisissä konferensseissa kuten 'NORDTRIB 2000' (itse osajärjestäjänä; osallistujia 134), 'NORDTRIB’92' (itse järjestäjänä; osallistujia 120), 'EUROTRIB’89' (järjestäjä; osallistujia 450) ja 'NORDTRIB’84' (järjestäjä; osallistujia 105). Lisäksi jäsenkunnastamme useampikin on osallistunut ‘NORDTRIB’-konferenssisarjan järjestelyihin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Yhdistyksen toimintaa panoksekkaasti edesauttaneita kunniajäseniä on vanhastaan kolme: prof. Kauko Aho, ins. Martti Kurkinen ja TkT Heikki Sundquist. Lisäksi 20-vuotisjuhlassa vuonna 1997 tähän joukkoon liittyivät prof. Matti Kleimola ja TkT Kenneth Holmberg.

Yhdistyksen aktiivista toimintaa ja näkyvyyttä niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä tapahtumissa ylläpitävät niihin osallistuvat jäsenemme. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat ‘The World Tribology Congress (WTC)’ -konferenssit, joissa yhdistyksellämme on ollut ‘ständi’ ja siitä ovat huolehtineet vuorollaan kongressiin osallistuneet jäsenemme.